Aldemeran historia on moniin salaisuuksiin ja mysteereihin piilotettu. Voittajat ovat kirjoittaneet historian, tapahtumia on vääristelty ja kaunisteltu, kirjastoja poltettu, hovin dokumentteja tuhottu. Todellisten tapahtumien selvittäminen kaiken tämän keskeltä on hyvin vaikeaa. Mantereen esihistoriasta ei tiedettäisi mitään, elleivät kääpiöt olisi hakanneet maan alle paettuaan menneet tapahtumat kivitauluihin, jotka selvisivät kaikista koettelemuksista. Siltikin, mantereen historia on monelle kansalaiselle hämärän peitossa.
Klikkaamalla tiivistetyn historian aikakauden nimeä pääset tarkastelemaan kyseistä aikakautta kokopitkässä historiassa.
Esihistoria (vuodet 0 - n.500)
Haltioiden ja lohikäärmeiden saapuessa Ghiliastiin, Aldemeralla valtaa pitivät ihmiset. Heillä ei ollut hallintoa tai ylintä johtajaa, vain yksittäisiä kyliä ja heimoja. Magiaa ei harjoitettu ja energiavirrat saivat virrata luonnollisesti.
Haltioiden saapuminen (vuodet n.500 - n.1200)
Ghiliastilaiset haltiat saapuivat Aldemeraan ja ihmisten luottamuksen ansaittuaan rakensivat hallinnon ja tekivät läänijaon. Tämän jälkeen haltioiden ja ihmisten veret alkoivat sekoittua, syntyi aldemeralainen haltia. Magian käyttö yleistyi, energiavirrat sekoittuivat ja monet henkiolennot katosivat.
Örkkien synty (vuodet n.1200 - 1627)
Jotkut ihmiset eivät pitäneet haltioista, koska nuo olivat ottaneet Aldemeran hallinnon kokonaan itselleen. Nämä ihmiset eristäytyivät Lehetianiin ja Rhekianiin, missä he muuttuivat fyysisesti sukupolvi sukupolvelta. Syntyivät örkit. Örkit karkoittivat kaikki haltiat Lehetianista ja Rhekianista.
Tyrannin aika (vuodet 1627 - 1789)
Aldemeran hallitsijapari kuoli yllättäen sairauteen, ja uudeksi hallitsijaksi nimitettiin Maeral Ucaen. Lordi Maeral vihasi örkkejä, karkotti ihmiset haltiakapungeista ja vaati kaikkia palvomaan omia jumaliaan, auringon ja tähtien jumalia. Pimeyttä ja yötä palvovat eristäytyivät myös, ja yhdistivät voimansa sekä karkotettujen ihmisten että örkkien kanssa tyrannia vastaan, ja asettuivat Varakianin alueelle.
Sotien aika (vuodet 1789 - 1811)
Jako kahteen joukkoon oli tapahtunut. Haltioiden hallintoa kannattavia kutsuttiin Hirainiksi, kun taas kaikkia vastustajia, ihmisiä, örkkejä ja vääräuskoisia haltioita, kutsuttiin Guathaksi. Guatha yritti vallata koko Lännen itselleen, mutta örkkikuningas salamurhattiin, ja Hirainin joukkojen oli nyt helppo työntää vihollisten linja takaisin. Örkkikansa hajosi pieniksi palasiksi, ja loppujen guathojen piti antautua. Ennen tätä Guatha piti huolta, että viimeiset ihmiset asettuivat turvaan maan alle, Selän valtaisiin tunneliverkostoihin. Lordi Maeral piti hallintoa vielä kymmenen vuotta ennen kuin kuoli myrkytykseen.
Hiljainen aika (vuodet 1811 - 2997)
Hirain korjaili sodan tuhoja ja omaa politiikkaansa, ja Guatha piti matalaa profiilia. Jälleenrakennuksen aikana metsistä ilmaantuivat faurrat, joiden uskotaan polveutuvan metsiin piiloutuneista ihmisistä. Vähitellen guathat alkoivat asettua vanhalle kotiseudulleen Varakianiin, yrittäen päästä johtoasemiin ja näin saada koko läänin jälleen itselleen. Hiljaisen ajan loppupuolella maan sisältä ilmaantuivat kääpiöt, jotka levittäytyivät harvana vähemmistönä Aldemeraan. Myös örkkikansa alkoi uskaltautua pois omista linnoituksistaan Aldemeran arkipäivään.
Asettumisen aika (vuodet 2997 - 3456)
Guatha sai viimein Varakianin otteeseensa, ja siitä tuli virallisesti guathalääni. Hirain ei pitänyt tästä, mutta Guatha ei taipunut suuremman kansan vaatimuksiin. Kummankin kansan ääriryhmät ottivat toisinaan yhteen, ja kahden kansan välit olivat kireät.
Sirpaleiden aika (vuodet 3456 ->)
Lyhyen ajan sisällä hirainvaltiatar katosi ja guathan hallitsijapari murhattiin. Kumpikin kansa syytti toisiaan, ja syttyi tuhoisa taistelu Varakianin maaperällä. Lyhyen sodan jälkeen Gondras-niminen haltia alkoi kerätä jälleen hajonnutta guathakansaa yhteen, ja johtaa Varakianin jälleenrakennusta. Hänet nimitettiin guathalordiksi vuonna 3464, vaikka oli ollut johtajana silloin jo seitsemän vuotta. Hirainilla taas oli vaikeuksia löytää uutta pätevää hallitsijaa, ja vuoden 3470 alussa lady Meronwynn kruunattiin hirainhallitsijaksi.
Nyt eletään vuotta 3470.
Samaan aikaan kun lohikäärmeet ja haltiat saapuivat Ghiliastin mantereelle, oli Aldemera eristyksissä vielä monia vuosisatoja. Näinä aikoina mantereen ainoana valtalajina olivat ihmiset. He elivät luonnon ehdoilla, selviten siellä missä olosuhteet olivat suotuisimmat. He eivät omanneet juuri ollenkaan taipumusta magiaan, mutta järkeä ja ongelmanselvittämistaitoa heiltä ei puuttunut. Heillä tosin ei ollut selvää kulttuuria tai hallintoa, ei kuningasta tai muuta ylintä johtajaa, ei koko maan kattavaa verkostoa.
Voidaan sanoa, että magia eli hyvin vapaasti. Koska mikään ei yrittänyt hallita energioita pakolla, saattoivat ne virrata luonnollisesti. Tällöin metsissä ja niityillä eli paljon olentoja, joista ei tänäpäivänä ole merkkiäkään. Puhutaan keijuista ja menninkäisistä, tontuista, metsänväestä, vedenväestä, hengistä ja jopa jumalista, jotka usein olivat tekemisissä ihmisten kanssa. Nämä olennot elävät enää vain kansantarinoissa, jotka kulkevat suusta suuhun.
Lopulta Ghiliastista lähteneet laivat saapuivat Aldemeran mantereelle. Nämä puhdasveriset haltiat ihmettelivät tätä outoa mannerta, jonka energioiden virtaa ei oltu häiritty. He tunsivat magiansa heikentyneen tai jopa kadonneen kokonaan, kuin ympäristö olisi ollut magian käyttöä vastaan. Ensimmäiset saapuneet haltiat halusivat pitää mantereen sellaisena kuin se oli, ja näin ollen eivät käyttäneet magiaa.
Haltioilla oli aluksi hankalaa muiden paikallisten lajien kanssa. Niin ihmiset kuin muutkin olennot olivat hyvin epäluuloisia ja peloissaan. Ajan kanssa haltiat kuitenkin alkoivat voittaa ihmisten luottamuksen, kylä kerrallaan. Lisää haltioita saapui. Haltiat ottivat asiakseen tuoda kunnollisen hallinnon Aldemeralle, jotta asukkaiden elämä olisi helpompaa. He rakensivat kaupunkeja, jakoivat mantereen lääneihin ja tekivät suurimman osan päätöksistä keskenään. Ihmisillä ei ollut sanaa sanottavaksi päätöksien suhteen, mutta koska muutokset olivat suurimmilta osin positiivisia, eivät he kapinoineet.
Kun hallinto oltiin saatu kuntoon, alkoivat veret sekoittua. Yhä useampi haltia valitsi elämänkumppanikseen ihmisen ja toisinpäin. Tämä risteytyminen sai aikaiseksi aldemeralaisen haltian, joka oli monilta ominaisuuksiltaan erilainen puhdasverisen haltian kanssa. Sopimus, että magiaa ei käytettäisi, alkoi rikkoutua monissa paikoissa. Ympäristön energiat olivat magiankäyttöä vastaan, mutta pian niin puhdasveriset kuin aldemeralaisetkin haltiat saivat energiat omaan käyttöönsä. Tämä voima oli täysin uusi ihmisille, ja se herätti niin palvontaa kuin pelkoa. Tämä energiavirtojen sotkeminen ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen asia. Monet lajit, kuten keijut ja menninkäiset, alkoivat vähitellen kadota kokonaan. Henget, jotka olivat suurimmilta osilta energiaa itsekin, sitoutuivat tiukasti maahan, puihin ja kiviin, yrittäen suojella niitä ja itseään.
Vähitellen monet ihmiset katkeroituivat haltioille. Nämä olivat ottaneet omakseen koko mantereen, joka oli alunperin kuulunut ihmisille. Heidän johtajansa oli aina haltia, ja koska valta periytyi aina sukupolvessa seuraavalle, ei ihmisillä ollut mahdollisuutta päästä korkeimpaan virkaan. Ihminen valtionvirassa oli hyvin harvinainen näky. Nämä ihmiset, jotka tunsivat suurinta vihaa nykyistä hallintoa kohtaan, eristäytyivät Lehetianin ja Rhekianin alueille. He kieltäytyivät olemasta missään tekemisissä hallinnon kanssa, karkoittaen haltioita kaupungeista ja pystyttäen omiaan. Kaikki magian takia häiritty energia alkoi tiivistyä näihin ihmisiin. Henkien ja jumalien, jotka tunsivat myös katkeruutta haltioita kohtaan, kerrotaan auttaneen tätä ihmisjoukkoa. Vähitellen heidän olemuksensa alkoivat muuttua, pienesti sukupolven sisällä ja huomattavammin seuraavassa. Tätä uutta lajia alettiin kutsua örkiksi.
Örkit elivät keskenään, vallaten lopulta Lehetianin ja Rhekianin kokonaan itselleen. Ihmiset saivat elää örkkien keskellä, mutta haltiat, niin puhdasveriset kuin ristiveriset, pidettiin poissa. Haltiat, jotka tähän mennessä olivat yrittäneet lakaista ongelman maton alle, joutuivat nyt kohtaamaan sen suoraan. Örkit nimittäin valmistautuivat sotaan, karkottaakseen haltiat kokonaan Aldemeralta. He valitsivat joukostaan kuninkaan, käytännössä vahvimman ja fiksuimman örkin. Kuka tahansa saattoi milloin vain haastaa kuninkaan taisteluun viedäkseen tuon paikan, ja jos niin ei käynyt, kuningas valitsi seuraajansa itse. Vaikka örkit olivat hyvin aggressiivisia haltioita kohtaan, eivät he olleet muutoin vihamielisiä toisiaan tai ihmisiä kohtaan ilman mitään syytä.
Aldemerassa vallitsi pitkään hyvin jännittynyt ilmapiiri. Kahakoita suurempia taisteluita ei kuitenkaan esiintynyt. Pahin tuho oli vasta tulossa.
Haltioiden valtias ja valtiatar kuolivat molemmat lyhyen ajan sisällä vaaralliseen tautiin, jättämättä perillisiä. Haltiat valitsivat hovistaan siis parhaan mahdollisen ehdokkaan jatkamaan heidän työtään. Tämä henkilö oli entinen strategi, Maeral Ucaen, joka oli tehnyt paljon töitä örkkien ja ihmisten kanssa. Hän toimi aluksi hyvin rauhallisesti ja järkevästi, mutta vähitellen valta alkoi täyttää hänen mielensä.
Lordi Maeral teki monia muutoksia politiikkaansa. Örkkejä kuului kohdella alimpana mahdollisena rotuna ja kaikki jotka puhuivat heidän puolestaan, tuli hiljentää. Vastustavia mielipiteitä ei kuunneltu. Ihmisiä pidettiin myös syyllisinä örkkivaltion syntyyn, joten valtias määräsi kaikki ihmiset karkotettaviksi haltiakaupungeista. Tätä muutosta vastustavat eivät saaneet armoa, eivät ihmiset eivätkä haltiat. Lisäksi Lordi Maeral halusi, että hänen hovissaan ja hänen kansansa palvoisi vain tiettyjä jumalia. Ylimmiksi jumaliksi hän nimitti auringon jumalan ja tähtien jumalattaren, muita jumalia siedettiin myös, mutta virallisia juhlapäiviä ne eivät saaneet. Vihaa saivat osakseen kaikki pimeää, yötä ja kuita palvovat henkilöt. Heitä pidettiin täysin vääräuskoisina, ja näiden jumalten palvominen johti vankeustuomioon tai jopa julkiseen mestaukseen.
Jotkut yksinkertaisesti luopuivat uskostaan ja alkoivat palvomaan jumalia, joita valtiaskin palvoi. Mutta kaikki eivät näin tehneet. He harjoittivat uskoaan salassa, ja vähitellen he alkoivat kerääntyä yhteen, uskonsa heitä yhdistäen. Vähitellen nämä lainsuojattomiksi leimatut haltiat alkoivat paeta kaupungeista ja valtion toimien alta. He löysivät karkotetut ihmiset ja yhdistivät voimansa näiden kanssa. Yhdessä he kaikki pakenivat Aldemeran syrjäisimmille seuduille, keskittyen lopulta Varakianin alueelle.
Varakianin alueelle eristäynyt joukko alkoi saada tarpeekseen tyrannista, ja he alkoivat kehitellä vastarintaliikettä. Vaikka varakialaisista suuri osa oli haltioita, saivat he apua myös örkeiltä. Olihan heillä samankaltaiset tavoitteet - tuhota tämänhetkinen hallinto. Yhdessä örkit ja varakialaiset valtasivat kaupunkeja Lännestä, yrittäen saada Aldemeran sitä puoliskoa itselleen. Tämä ei sopinut lordi Maeralille ollenkaan, hän valmisti kansansa sotaan, pyyhkiäkseen kaikki vastustajat yhdellä valtavalla iskulla. Hän alkoi kutsua omaa kansaansa, itsensä kanssa yhdenmielisiä haltioita Hirainiksi. Vastustajiaan, varakialaisia ja örkkejä, hän kutsui Guathaksi. Hän lähetti kirjeitä Ghiliastille, pyytäen lohikäärmeiltä ja paikallisilta haltioilta apua "pahan" tuhoamiseksi. Kukaan ei tiedä, minkä vastauksen Ghiliast olisi näihin pyyntöihin antanut. Tuleva tuho tapahtui liian nopeasti, että suurempi manner olisi ehtinyt reagoida.
Guathan, eli örkkien ja varakialaisten yhteinen rintama työntyi eteenpäin Lännessä. Verisiä taisteluita puhkesi kaikkialla. Guatha oli hyvin vahva, ottaen huomioon heidän vähäisempi lukunsa. He olisivat ehkä saaneet koko Lännen vallattua itselleen, ellei salamurhaa olisi tapahtunut. Eräänä yönä örkkikuningas murhattiin, syyllisenä varakialaisten joukossa piilotellut vakooja. Tämä aiheutti suurta sekasortoa örkkien joukossa, minkä aikana Hirain helposti pääsi ahdistamaan vastustajansa kauemmas. Yksi suuri taistelu tuhosi suurilukuisen örkkikansan lähestulkoon kokonaan, henkiinjääneet rikkoutuivat heimoiksi, jotka pakenivat vainoajiaan syrjäisimille seuduille.
Örkkien tuoman voiman ja tuen puututtua jäljellejäävien guathojen täytyi antautua. Ennen sitä, tietoisina että hirain haluaisi tuhota viimeisetkin ihmiset, he piilottivat viimeiset ihmiset maanalaisiin tunneleihin, eristyksiin, turvaan. Nämä ihmiset olivat kääpiöiden kantaisät. He iskivät kivisiin tauluihin kaiken tähänmennessä tapahtuneen, ja piilottivat ne niin syvälle, ettei kukaan pääsisi pyyhkimään tätä historiaa. Nämä maan alle paenneet ihmiset olivat viimeiset Aldemeran maata tallanneet ihmiset - enää koskaan heitä ei tavattu.
Hirain otti jälleen valtaansa Varakianin, Lehetianin ja Rhekianin, julistaen itsensä sodan voittajaksi. Lordi Maeral hallitsi vielä kymmenen vuotta, menettäen jatkuvasti kansansa suosiota. Hänen valta-aikansa loppui myrkytykseen, johon syyllinen ei ikinä selvinnyt.
Hirain valitsi itselleen uuden valtiaan, ja tästä lähin uusi hallitsija valittiin lähestulkoon aina hovin jäsenten äänillä eri lääneistä asettamien ehdokkaiden joukosta. Hyvin harvoin valta enää siirtyi suoraan seuraavalle polvelle. Vasta nyt Ghiliast puuttui pienemmän mantereen politiikkaan. Tämänaikainen Ghiliastin hallitsija, Lithûinin korkein auktoriteetti, Lady Quria matkusti Aldemeraan ja näki suuren tuhon. Hän vaati suuremmalta kansalta, hirainilta valaa, johon kuului monia pykäliä. Tarkoituksena oli varmistaa, ettei vastaavanlaista tuhoa enää uudestaan syntyisi. Tämä vala on tiukasti vain hirainin hovin tiedossa, eikä tavallinen kansalainen voi sanoa, mitä vala sisältää ja onko sitä rikottu.
Sodasta toipumisen ja jälleenrakennuksen aikana metsistä ilmaantui uusi laji. Näitä puolipeuroja-puoli-ihmisiä alettiin kutsua faurroiksi. Heidän alkuperänsä oli mysteeri, mutta joidenkin teorioiden mukaan he olivat ihmisiä, jotka piiloutuivat tyrannilta metsiin. Teorian mukaan he olisivat rukoilleet hengiltä ja jumalilta apua, jotta eivät olisi enää vaaran alaisina. Magia olisi antanut heille uuden kehon, jolla heitä ei enää voisi kutsua ihmisiksi, uudet aistit ja ominaisuudet, joilla elää metsässä. Tämä kaikki on tietysti vain arvailua, eikä totuuta tiedä kukaan.
Hiljaisena aikana hirain paikkaili virheitä politiikassaan ja yritti piilotella omaa julmuuttaan, keräten uutta julkisivua. Vaikka hovi yritti suhtautua suopeasti guathaan ja örkkeihin, oli kansojen mielipide ja ennakkoluulot näihin mahdottomia poistaa. Samaan aikaan guatha toimi salaisesti. Kansa oli hajonnut ympäri Aldemeraa, piilotellen todellista kansallisuuttaan. He alkoivat jälleen kerääntyä Varakianiin, hiljaisesti satojen vuosien aikana hivuttautuen korkeampaan asemaan, yrittäen päästä johtoon.
Hiljaisen ajan loppupuolella kallioiden syövereistä esille nousi lyhyt, parrakas kansa. Kääpiöt eivät olleet vuosituhanteen nähneet auringon valoa, ja monet heistä pysyivätkin maan alla. Uteliaat ja seikkailunhaluiset kääpiöt alkoivat kuitenkin asettautua elämään maanpinnalle, levittäytyen ajan kanssa koko mantereelle harvana vähemmistönä. Myös örkit alkoivat näihin aikoihin uskaltautua kaupunkeihin, ja vaikka ennakkoluuloja heitä kohtaan esiintyikin, heistä tuli myös pieni vähemmistö katukuvaan. Parhaimman vastaanoton sekä kääpiöt että örkit saivat Varakianissa. Vaikka lajeja erottivat vuosisadat eristyksissä, eivät Varakiania asuttaneet guathat nähneet syytä käännyttää vanhoja rintamatovereitaan ja ystäviään pois.
Guatha sai viimein otteen Varakianista, viimeisetkin hirainit olivat lähteneet. Lääni oli kokonaan heidän hallussaan, joten he ottivat vapauden muodostaa oman hallinnon. Guathalla ei ollut ollut pitkään aikaan omaa johtajaa, joten viimein sellainenkin nousi. Guathan hallitsijoilla valta siirtyi vanhemmalta aina ensimmäiselle lapselle, ja valtiota hallittiin hallitsijaparina, joista toisella oli tavallisesti enemmän valtaa. Guathan johdossa ei kuitenkaan yksikään suku pysynyt montakaan sukupolvea vallassa. Vallankaappauksia tapahtui tiheään tahtiin varsinkin yhtenäisen kansan ollessa vielä nuori.
Hirainille tämän uuden valtion syntyminen oli hyvin epäilyttävää, ja useita kertoja he yrittivät niin rauhanomaisesti neuvotellen tai talouspakotteita asettaen saada guathat luopumaan vallasta ja hyväksymään hirainin valitseman henkilön lääninsä johtajakseen. Tähän Guatha ei tietenkään suostunut - ensimmäistä kertaa sitten sotien heillä oli aivan oma alue, ja he eivät halunneet luopua siitä.
Hirainin ja guathan välit kiristyivät aina vain enemmän ja enemmän, ja kummankin kansan joukossa nousi ääriryhmiä, jotka tekivät tuhojaan toistensa alueilla. Suoranaisia sotia ja taisteluita ei kuitenkaan syttynyt, vaikka kumpikin osapuoli piti huolta että hovilla oli tarpeeksi miesvoimaa hyökkäämiseen ja puolustamiseen.
Pitkään jännittynyt aika räjähti nopeasti. Hirainilla vain vuosikymmenen ehti pitää valtaa Lady Ibokuen, jonka huhuttiin olevan muodonmuuttaja. Hän oli hyvin julkisuutta pelkäävä hallitsija, kuin hänellä olisi ollut jotain salattavaa. Kansalaiset eivät tienneet, kuinka reagoida tähän hallitsijaan. Guathalla taas miltein sata vuotta oli pitänyt valtaa hallitsijapari, Lordi Erethios ja Lady Miranwa. He olivat pidettyjä, kansan rakastamia. Vain muutaman päivän aikavälillä toisistaan, Lady Ibokuen katosi ensin. Oliko hänet murhattu vai tekikö hän sen tarkoituksella, ei koskaan selvinnyt. Pian perässä Lordi Erethios murhattiin, syyllistä ei ikinä saatu kiinni. Sormia osoiteltiin suuntaan ja toiseen, hirain uskoi guathan murhanneen hallitsijansa ja toisinpäin. Viimeinen naula arkkuun oli Lady Miranwan kuolema - hänet oltiin myrkytetty.
Ääriryhmät kummaltakin puolelta ottivat yhteen, Varakian muuttui raivoisaksi taistelutantereeksi. Monet guathat joutuivat pakenemaan kodeistaan, sen enempää guathan hovi kuin hirainin hovi ei voinut tehdä taisteluille mitään. Rakennuksia tuhottiin, monia henkiä menetettiin. Taistelut eivät kuitenkaan kestäneet kuin muutaman kuukauden. Guatha oli järkyttynyt, eikä heillä ollut johtajaa. He pelkäsivät joutuvansa jälleen kulkureiksi ilman todellista kotia. Hirain oli selvinnyt paljon vähemmällä - heidän maallaan kun ei oltu taisteltu. He alkoivat etsiä uutta hallitsijaa kadonneen Lady Ibokuenin tilalle. Ensimmäistä kertaa hirainin historiassa oli hankala löytää pätevää hallitsijaa. Näin ollen vuosia hirainia hallitsi hovin strategit ja sotakapteenit yhteisymmärryksessä.
Varakianin tuhkista nousi uusi johtaja. Gondras, joka oli ennen tunnettu hallitsijaparin henkivartijana, alkoi kerätä guathan hajaantunutta kansaa yhteen, johtaen heidät uudestaan Varakianin alueelle, korjaten niin tuhoutuneita rakennuksia kuin kansansa yhteishenkeä. Pian häntä alettiin kutsua Lordi Gondrasiksi, ja hänestä tuli Varakianin ja guathan uusi hallitsija. Lordi Gondras ehti seitsemän vuotta kerätä kansaa yhteen ja johtaa uudelleenrakennusta, mutta arvoonsa hänet nimitettiin vasta vuonna 3464. Hänen ensisijainen tavoitteensa on pitää kansa yhtenäisenä ja hyvinvoivana, eikä hän näin ole panostanut ulkopolitiikkaan juuri ollenkaan. Vuoden 3469 lopussa hirainkin löysi viimein sopivan hallitsijaehdokkaan, ja vuoden 3470 alussa Lady Meronwynn kruunattiin hirainjohtajaksi.
Eletään vuotta 3470