Eläimistö

Aldemeran eläimistö muistuttaa monintavoin meidän planeettamme eläimistöä. Nämä lajit harvemmin kykenevät korkeampaan ajatteluun, vaan toimivat täysin vaistonvaraisesti. Siltiki aina silloin tällöin voi lajin sisältä löytyä korkeampaan ajatteluun kykeneviä yksilöitä, joista jotkut pystyvät jopa puhumaan yleiskieltä.

Näitä lajeja ei saa pelattavaksi ilman erikoislupaa.

Sivun alareunasta löytyy lista eläimistä, joita ei esiinny, vaikka sopiva elinympäristö ja -olosuhteet löytyvät Aldemeralta.

Aarnikotka

 Aldemeralaiset aarnikotkat jakautuvat kahteen lajiin: yleiseen aarnikotkaan (griippi) ja trooppiseen aarnikotkaan.
Yleinen aarnikotka eli griippi on aldemeralainen suurpeto, joka on puoliksi leijona ja puoliksi kotka. Tavallisesti näkee aarnikotkia, joiden eturuumis on kotkan siipineen ja takaruumis leijonan, mutta Aldemerassa tavataan myös erilaisia yhdistelmiä. Joillain kaikki jalat ovat leijonan ja on tavattu griippejä, joilla ei ole ollenkaan siipiä. Väritykseltään aarnikotkat ovat monimuotoisia, mutta pääosin luonnollisia.
 Siinä missä griippejä voi tavata miltein missä tahansa, ovat trooppiset aarnikotkat harvinaisempia ja niitä esiintyy vain Aletianin sademetsissä. Ne ovat griippejä pienempiä, pienimmillään kissan ja suurimmillaan keskikokoisen koiran kokoisia. Trooppisen koiraat omaavat kauniin sulkapeitteen, joka vaihtelee kaikissa sateenkaaren väreissä. Naaraat taas ovat vähemmän koristeellisia ja maanläheisempiä väreiltään.
 Aarnikotkat elävät pareittain tai pienissä perheryhmissä. Ne löytävät itselleen parin soidinmenojen kautta ja lisääntyvät munimalla. Kerran pariutunut aarnikotka ei jätä puolisoaan niin kauan kuin elää. Ne syövät melkein kaikkea, mikä liikkuu, mutta jättävät tavallisesti haltiat ja muut rauhaan. Nälkäisinä griipit ovat kuitenkin ehdottoman vaarallisia. Ne elävät luonnossa tavallisesti 30-vuotiaiksi, kesytettyinä jopa 50 vuotta.
 Griippiä on täysikasvuisena hankala ellei jopa mahdoton kesyttää. Sen sijaan nuoret tai munasta saakka kasvatetut yksilöt voidaan kesyttää esimerkiksi ratsuiksi. Griipit voivat kuitenkin olla varsin ailahtelevia luonteeltaan, joten tavalliset hevoset ovat ratsuina noita suuremmassa suosiossa. Trooppiset aarnikotkat taas ovat saaneet suosiota ylimystön lemmikkeinä.

Feeniks

 Feeniks on joutsenenkokoinen, kirkkaanvärinen lintu. Tullessaan elinkaarensa päähän se syttyy palaamaan ja tuhkasta se nousee ensin pienenä, harmaana poikasena, joka muutamassa päivässä kasvaa aikuisen mittoihin ja saa kauniit sulkansa. Feeniks voi uudestisyntyä samana lintuna viidestä kymmeneen kertaan peräkkäin, sen jälkeen tuhkasta ilmestyy vain suuri, musta feeniksinmuna, josta kuoriutuu täysin uusi yksilö. Feeniksit ovat, niin kuin jo sanottu, suurinpiirtein joutsenen kokoisia. Niiden nokka ja jalat ovat tavallisesti pikimustia, mutta muuten höyhenet ja sulat ovat kirkkaita keltaisia, oransseja tai punaisia, tulensävyisiä. Vanhan yksilön värit haalistuvat. Feeniksin kyyneleet voivat parantaa jopa tappavia haavoja, mutta niiden täytyy olla linnun omasta tahdostaan vuodattamia. Linnut elävät tavallisesti omillaan, mutta jotkut toimivat korkeiden henkilöiden lemmikkeinä ja viestinviejinä. Feeniks valitsee itse omistajansa, eikä sitä voi pakottaa oman valtansa alle.

Hornanhurtta

 Hornanhurtat ovat mielenkiintoisia koiraeläimiä. On vaikea sanoa, ovatko ne lähempää sukua susien vai susilohikäärmeiden kanssa, vaiko aivan omaa alkuperäänsä. Ne muistuttavat fyysiseltä olemukseltaan läheisesti dobermanneja, vinttikoiria ja rottweilereita. Lyhyen turkin väri vaihtelee punaisen, punaruskean, tummanharmaan, mustan ja tummanruskean välillä. Hornanhurtilta saattaa löytyä sarvet ja useampia häntiä, ja nuo ovat kooltaan suuren koiran kokoisia.
 Hornanhurtat elävät pienissä laumoissa, pareittain tai yksin. Yleisimmin noita löytää tuliperäisiltä ja kuumilta alueilta, mutta ei ole tavatonta nähdä yksinäisiä erakoita lauhkeilla tai jopa kylmillä seuduilla. Hornanhurtat omaavat ja osaavat käyttää ainakin jollain tasolla tulen elementtiä, ne pystyvät esimerkiksi syöksemään tulenlieskoja suustaan ja selviämään korkeissa lämpötiloissa.
 Hornanhurttien erikoispiirre on leimautuminen. Tavatessaan jonkun tietyn henkilön, oli tuo toinen hornanhurtta, haltia tai mikä tahansa, se saattaa leimautua kyseiseen henkilöön. Se tuntee suurta halua suojella tuota ja liikkuu tavallisesti loppuelämänsä tuon mukana. Hornanhurtta ei voi luonnollisesti itse valita, kehen leimautuu eikä haltia tai kukaan muu voi pakottaa hornanhurttaa leimautumaan itseensä. Leimautumisen ulkopuolella hornanhurtan kesyttäminen on hyvin vaikeaa, tavallisesti se vähän välittää kesytysyrityksistä. Suurin osa hornanhurtista ei leimaudu ollenkaan.
 Tavallisesti hornanhurtta elää noin 20-vuotiaaksi, mutta leimaantunut hornanhurtta voi elää paljon, paljon kauemmin. Esimerkiksi haltiaan leimautuneena se saattaa elää yli satavuotiaaksi. Hornanhurtat ovat myös usein hyvin älykkäitä, ja yllättävän monet korkeammin ajatteleviin lajeihin leimautuneista yksilöistä kykenevät puhumaan.

Jättiläishirvi

 Jättiläishirvet ovat muuten aivan tavallisia hirviä, mutta ne kasvavat uskomattomiin mittoihin. Täysikasvuisena ne voivat olla säältään kolmemetrisiä, sarvet ovat kooltaan aivan omaa luokkaansa. Suuren kokonsa takia ne joutuvat elämään aukeilla alueilla, tasangoilla ja vuoristojen juurella. Jättiläishirvellä on vähän luonnollisia vihollisia, vain susilohikäärmeet ja joskus harvoin aarnikotkat saavat nuo hengiltä. Jättiläishirven kaataminen on kokeneellekkin metsästäjälle haaste, mutta se on usein vaivan arvoista. Yhdestä kaadetusta jättiläishirvestä voi riittää syötävää kuukausiksi, ja tuon nahkasta ja sarvista saa tehtyä yhtä jos toista käyttöesinettä.

Lepakko

 Aldemeralla tavataan runsaasti erilaisia lepakoita, lajimonimuotoisuus on meillä telluksella tavattua suurempi. Muutama mainittava erikoisuus on vuoristolepakot ja tiikerilepakot. Vuoristolepakot ovat erityisen suuri lepakkolaji, joka elää nimensä mukaisesti vuoristoissa. Niiden siipien kärkiväli on tavallisesti välillä 10-14 metriä, joten kesytetyllä vuoristolepakkolla voi ongelmitta ratsastaa. Aldemerasta löytyy useampiakin vuoristolepakkoratsuihin keskittyneitä kasvattajia. Tiikerilepakot taas ovat tavallisen kokoisia lepakoita, siipien kärkiväli saattaa vaihdella niinkin suurella välillä kuin 20-40 cm. Ne ovat väritykseltään erilaisia ruskeita, mutta kehosta ja siivistä löytyy tummia juovia ja raitoja. Tiikerilepakot ovat lepakoiden joukosta kestävimpiä ja nopeimpia lentäjiä, ja noita käytetään yleisesti viestien viemiseen, varsinkin jos viestin sisältö on salailtava. Ne ovat myös viisaita ja kiintyvät helposti omistajaansa.

Mammutti

 Mammutit tai tarkemmin villamammutit ovat pohjoisessa eläviä norsueläimiä, joiden tunnusmerkkinä ovat pitkä, ruskea karva sekä pienet korvat ja silmät. Ne ovat myös aldemeran ainoa norsueläinlaji. Mammutit elävät suurimman osan vuodesta pienissä ryhmissä, mutta talvisin lähtevät suurena laumana vaeltamaan etelään. Mammutteja on vaikea metsästää laumakäyttäytymisen takia. Siltikin niitä metsästesään lihan, nahan ja luiden perässä. Täyskasvuista mammuttia ei voi kesyttää, mutta tiedetään, että jotkut ovat saaneet orpoja mammutinpoikasia kesytettyä.

Sapelihammaskissa

 Sapelihammaskissa (tarkemmin smilodon) on tiikerinkokoinen, vahva kissapeto, jonka tunnusmerkkejä ovat raskanrakenteinen ruumiis, lyhyt häntä ja tietysti sapelihampaat, jotka voivat olla pituudeltaan jopa 20cm. Ne elävät samanlaisissa perheyhteisöissä kuin leijonat; johtajauros suojelee reviiriä ja laumaa muilta petoeläimiltä ja sapelihammaskissoilta, ja useat naaraat hoitavat jälkikasvua ja metsästävät. Yksittäiset poikamiesurokset vaeltavat etsien reviiriä ja naaraita, joskus satoja kilometrejä. Sapelihammaskissojen hampaat ovat arvokkaita, mutta harvat ovat tarpeeksi hulluja metsästämään noita.

Susilohikäärme

 Vain Aldemerassa tavattava suurpeto susilohikäärme on pelätyimpiä villieläimiä. Niiden perusruumiinrakenne on suden, mutta niiltä löytyy useita lohikäärmemäisiä piirteitä, kuten esimerkiksi sarvet, nahkasiivet ja selkärangasta kasvavat piikkirivit. Susilohikäärme on selvästi tavallista sutta suurempi, säkäkorkeudeltaan tavallisesti välillä 100-140 cm. Väritykseltään se voi olla melkein millainen tahansa, edes epäluonnolliset värit eivät ole tavattomia noiden turkeissa.
 Susilohikäärmeet elävät alfaparin johtamissa laumoissa. Ne ovat tehokkaita metsästäjiä ja syövät kaiken, minkä kiinni saavat. Ne ovat monen suuren saaliseläimen, kuten jättiläishirven, ainoita luonnollisia vihollisia. Susilohikäärmeiden laumassa vain alfat saavat pentuja, poikaset syntyvät elävinä ja ovat yksivuotiaina täysikasvuisia. Susilohikäärmeet elävät luonnossa noin 30-vuotiaiksi, mutta onnettomuudet metsästäessä ja sairaudet tappavat monet ennen kuin ne saavuttavat tuota ikää. Kesytetty susilohikäärme voi kuitenkin elää parhaimmillaan 60-vuotiaaksi.
 Susilohikäärme ei ole mahdoton kesytettävä täysikasvuisenakaan, parhaiten se onnistuu tietysti nuorilla yksilöillä. Susilohikäärmeet eivät ole kovinkaan hyviä ratsuja, mutta esimerkiksi metsästysapuna, vahteina ja "sotakoirina" nuo ovat vertaansa vailla.

Usvahirvi

 Usvahirvi on erittäin kaunis hirvieläin. Se muistuttaa suurikokoista saksanhirveä, turkki on usein monisävyinen siniharmaa, ja sarvet suuret ja monihaaraiset. Usvahirvi on luonnoltaan arka ja välttelee kohtaamista kaikkien muiden kuin oman lajinsa kanssa. Se on kooltaan hevosen mitoissa, joten kesytetyllä usvahirvellä pystyy ratsastamaan. Usvahirvet elävät pienissä perheryhmissä vuoriston luodepuolen synkissä metsissä.
 Usvahirvillä on aivan erityinen merkitys guathan kansalle. Niitä pidetään arvossa, ja niiden tappaminen nähdään rangaistuksen arvoisena tekona. Niitä voidaan myös kesyttää ratsuiksi – vaikkakin vain korkea-arvoisilla henkilöillä on oikeus tällaisella ylväällä ratsulla ratsastaa. Usvahirvi löytyy myös Varakianin vaakunasta.

Varjo-olennot ja kalmakoirat

 Varjo-olennot ovat outoja, mystisiä ja vaarattomia henkiolentoja, jotka elävät varjoissa ja varjoista. Niiden synty, elinkierto ja ravinto ovat täysin tuntemattomia. Niihin voi törmätä melkein missä vain, ainoastaan paikat, joissa valoelementti on voimakkaasti läsnä, ovat vapaita varjo-olennoista. Olennot ovat erimuotoisia ja -kokoisia, ne häilyvät ja leijuvat, eivät kommunikoi toisten olentojen kanssa millään tavalla ja toisilleen vain kuiskimalla oudolla kielellä. Varjo-olentoja pelätään, vaikka ne eivät oikeasti ole mitenkään vaarallisia. Ne ovat vain pelottavia häilyvine ääriviivoineen ja arvaamattomine liikkeineen.
 Kalmakoirat taas syntyvät varjo-olennoista, jotka syystä tai toisesta ovat korruptoituneet. Näitä syitä voivat olla esimerkiksi kiroukset tai suuri energiaepätasapaino. Kalmakoirat ovat toisinaan rajoiltaan selkeämpiä, jolloin nuo muistuttavat usein suuria kissa- tai koiraeläimiä. Liikkuessaan nuo taas ovat ainakin osittain savumaisia. Kalmakoirat päästävät valittavia, ulisevia ääniä, jotka muistuttavat paljon koiraeläinten ulvomista. Kalmakoirat ovat aggressiivisia, ja hyvin vaarallisia. Ne voivat purra ja repiä materiaa, mutta niitä ei voi iskeä fyysisillä aseilla, vaan ne hajoavat savuksi iskun edeltä. Ainoa tapa taistella niitä vastaan on magialla tai koruilla ja aseilla, joihin on upotettu magiaa. Tavallisesti yksi hyvä isku riittää saamaan kalmakoiran perääntymään, päihittämiseen tarvitaan useampia tai voimakkaampia iskuja. Kalmakoirat eivät päihitettyinä kuole, vaan muuttuvat takaisin tavallisiksi varjo-olennoiksi.

Eläimiä, joita ei tavata

Pussieläimet, eli kengurut, koalat, vompatit jne.
Nokkaeläimet, eli nokkasiilit ja vesinokkaeläimet
Sarvikuonot, virtahevot, kirahvit ja muut suuret savannien asukit - Sopivan elinympäristön puute, ei tarpeeksi tilaa ja ravintoa
Kaikki muut norsueläimet paitsi mammutit - Sopivan elinympäristön puute, ei tarpeeksi tilaa ja ravintoa
Leijonat - Sosiaalisten kissaeläinten paikkaa pitävät sapelihammaskissat

Takaisin ylös