Iarany
Deadline 29.6.

Kasvit kuihtuvat. Juomavesi on saastunut. Ruoho muuttuu ruskeaksi. Saaliseläimet pakenevat. Maahan ilmestyy halkeamia. Oudot taudit riehuvat. Myrskypilvet seilaavat taivaalla. Nälänhätä riepottelee heimoja. Joskus melkein paratiisin kaltainen elinalue kasvokkaille on muuttumassa helvetiksi. Yhä harvemmat haluavat elää petollisella maalla. Monet ovat jo lähteneet ja vielä monet lähtevät etsimään parempaa elinaluetta. Jotkut kuitenkin uskovat pystyvänsä jatkamaan elämäänsä synnyinseudullaan ja selviävänsä kaikista luonnonmullistuksista, joita seuraisi mahdollisesti uusi kulta-aika. Mutta luonto ei ole armollinen, ja vain sitkeimmät tulevat selviämään.

Tervetuloa!

Olet juuri saapunut Saastunut -nimisen improsarjakuvan kotisivuille, joilla voit lukea sarjakuvaa sekä tutustua hahmoihin. Sarjakuvan päähenkilöt ovat kasvokkaita, ihmiskasvoisia eläimiä, jotka yrittävät parhaansa mukaan selvitä selittämättömän luonnonmullistuksen aikaan heille rakkaalla kotiseudulla. Sivusto on valmistunut 27.8.-13 ja ylläpitäjänä sekä yhtenä piirtäjistä toimii Vampuuri.

Kaikki sivuilla esiintyvä materiaali © Vampuuri sekä muut piirtäjät, ellei toisin mainita.

Päivitykset

Jos uusimmat päivitykset eivät näy, päivitä sivu painamalla F5 tai uudelleenlataus-nappia yläpalkista!

16.6.
Ghaldunkin skippasi kiireiden takia, vuoroon Iarany deadlinella 29.6.

29.5.
Vampuuri joutuu skippaamaan yllättävien kiireiden takia, vuoroon siis Ghaldun deadlinella 13.6.

21.5.
- Sivu sarjakuvaa Vilulta, uusi kierros käyntiin ja vuoroon Vampuuri deadlinella 4.6.
Pahoitteluni myöhästyneestä päivityksestä, Vilu tarvitsi hieman enemmän lisäaikaa.

25.4.
- Sivu sarjakuvaa Sussurilta julkaistu keskeneräisenä, vuoroon Vilu deadlinella 10.5.

2.4.
Ikävä kyllä, myös Noksu on ilmoittanut eroavansa sarjakuvasta. Myös hänelle suuri kiitos osallistumisesta, ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
- Vuoroon Sussur deadlinella 17.4.
- Sivut 166-167 päivitetty
Viiden piirtäjän porukka ei suinkaan ole pieni, mutta harkitaan, mitä tehdään. Käykääpä siis kaikki piirtäjät vilkaisemassa foorumi!

26.3.
- Sivu sarjakuvaa Iaranylta, vuoroon Noksu deadlinella 10.4.

12.3.
- Sivu sarjakuvaa Ghaldunilta, vuoroon Iarany deadlinella 27.3.

26.2.
Ikävä kyllä HamburgerHero on päättänyt erota Saastuneesta. Kiitos hänelle osallistumisesta ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! o/
Vuoroon Ghaldun deadlinella 12.3.
Katsotaan nyt hetken aikaa, miten sarjakuva pyörii, kuusi piirtäjää ei ole mitenkään huono määrä. Jos kuitenkin ongelmia ilmenee tai kuuden piirtäjän kanssa tulee muuten kiire, niin harkitaan piirtäjähaun avaamista jälleen.

5.2.
- Kaksi sivua sarjakuvaa Vampuurilta julkaistu keskeneräisinä, Ghaldunia työnnetään vuorolla eteenpäin, joten vuoro HamburgerHerolle deadlinella 20.2.
- Sivu 119 päivitetty, viimein! (Valmis sivu ehti olla monen monta kuukautta odottamassa kovalevyllä, mutta Vampuurin reikäinen pää ei sitä tietenkään muistanut.)

29.1.
Ilmeisesti ulkoasun vaihtaminen ei onnistunutkaan ihan ongelmitta, joten muutin koko sivuston koodia. Päivityksetkään eivät sitten varmaan ole näkyneet kunnolla koko sinä aikana, kun olemme arkussa asustaneet. Toivottavasti ongelmia ei tästä eteenpäin tule vastaan ainakaan niin paljon!
- Uusi koodi ulkoasulle
- Vampuurille lisäaikaa, uusi deadline 5.2.

14.1.
Hyvää vuotta 2019! On aika pistää taas pyörät pyörimään.
Sivu sarjakuvaa Vilulta, potkaistaan kierros 22 käyntiin, elikkä vuoro Vampuurille deadlinella 29.1.
Uusi, talvinen ulkoasu, kiitokset Ghaldunille!
Viime vuoden päivitykset siirretty arkistoon.